Avainsana-arkisto: vartiointi

Turvallisuusjohtaminen muutoksessa

Yritysturvallisuus on äärettömän laaja käsite. Useat teknistä osaamista tai palvelua tuottavat yritykset palkkaavatkin kokoaikaisen turvallisuuspäällikön viimeistään siinä tilanteessa, kun toiminta levittyy useammalle paikkakunnalle. Nykyisessä taloustilanteessa yritykset painiskelevat tulospaineiden ja haastavan markkinatilanteen kanssa, joten yritysten rakenteen ovat tarkastelun alla ja alttiina muutoksille. Nämä muutokset vaikuttavat huomaamatta myös yritysturvallisuuteen.

Vartioinnin teknistymisen kulta-aikana 1990-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa rakennetut järjestelmät ja rakenteet, vaikka olisivatkin vielä toimivia, ovat vanhentuneiden standardien mukaan suunniteltuja ja auttamattomasti ajasta jälkeen jääneitä. Kun yritys alkaa uudistamaan näitä järjestelmiä ja rakenteita, on erittäin tärkeää, että prosessiin otetaan mukaan nykyaikaisen turvallisuussuunnittelun taitava asiantuntija.

Uuden, ajanmukaisen turvallisuuskulttuurin luominen kaikkine osa-alueineen, etenkin jo pitkään toimineessa yrityksessä, ei ole yksinkertaista. Hyvin suunnitellut uudet käytännöt, järjestelmät ja rakenteet tulee ajaa sisään koko henkilöstölle toimitusjohtajasta vastaanottovirkailijaan.

Kaikessa tässä yrityksemme turvallisuusasiantuntija voi auttaa toimien esimerkiksi turvallisuuspäällikön konsulttina tai jopa määräaikaisena projektipäällikkönä, kun kokoaikaiselle turvallisuuspäällikölle ei nähdä tarvetta.

Lue lisää Turvallisuusasiantuntija -palvelukuvauksesta