Avainsana-arkisto: Politiikka

Julkisuudesta ja turvallisuudesta

Poliitikko, yritysjohtaja ja esiintyjä ovat vain muutamia niistä lukuisista ammateista, joissa ollaan tekemisissä yleisön kanssa. Kiristyneessä taloustilanteessa, näistä etenkin kaksi ensimmäistä ovat niin sanotusti tulen alla ja alttiina kritiikille. Kun äänestäjää tai osakkeenomistajaa ohjaavat tunteet kumpuavat poliittisesta vakaumuksesta tai rahanmenetyksestä, voi ulosanti olla aiottua räiskyvämpää.

Ihminen toimii liian usein tunteidensa mukaan. Loogisesti ajatteleva ihminen ymmärtää että poliitikon tekemä lausunto tai yritysjohtajan tekemä taloudellinen päätös ei voi olla millään tapaa henkilökohtaisesti kohdennettu tiettyä yksilöä vastaan, mutta kun mukaan peliin otetaan esimerkiksi yksilön elämäntilanne, perhesuhteet, työ- ja taloudellinen tilanne, voi tunteet käydä ylivoimaiseksi päihittää logiikalla.

Tällaisen henkilön kohtaaminen esimerkiksi poliittisessa tilaisuudessa voi olla erittäin haastavaa. Esiintyjän tulee ymmärtää, että häneen henkilöityvä hyökkäys yleisöstä ei välttämättä ole loogisesti ajattelevan ihmisen työtä tai edes esiintyjään, vaan hänen edustamaansa instituutioon henkilöityvä. Koska tällaisen hyökkäyksen suurin palkka olisi hyökkäyksen kohteen provosoituminen ja kasvojen menetys mediassa, on tärkeintä toimia toisin, kuin hyökkääjä odottaa.

Huolellinen suunnittelu, valmentautuminen ja ehkä jopa ammattimaisesti toimivat turvamiehet ovat tällaisessa tilanteessa korvaamaton apu myönteisen julkisuuskuvan säilyttämisen kannalta. Lopulta suurelle yleisölle poliitikko tai muu julkisesti esiintyvä on yhtä kuin oma imagonsa.